maanantai 14. marraskuuta 2011

Keltaista keittoa

Eli kurpitsakeittoa, parasta mitä voit loihtia syksyn aikana. Ja keiton teon alkuvaiheessa kattilan sisältö näyttää ihan Muumimamman pöperöltä. Enkä edes huijaa, testatkaa ja kokekaa! Tämä kurpitsakeitto on á la H. Välimäki.



Kurpitsakeitto

+600g kurpitsaa
1 valkosipulinkynsi
50g voita
1,5 rkl ruokosokeria
1,5 tl suolaa
1 tl muskottipähkinää
1 tl mustapippuria
7 dl maitoa

Ota kurpitsa käsittelyyn. Nylje siltä kuoret ja leikkaa liha pieniksi, samankokoisiksi paloiksi. Hienonna valkosipuli. Lisää kattilaan voi, anna sen sulaa hieman ja lisää kurpitsanpalaset kattilaan. Ruskista paloja hieman ja lisää sekaan ruokosokeri. Kun ruokosokeri on sulanut, lisää mausteet ja valkosipuli. Lopuksi hulauta maito, sekoita samalla. Anna kiehua (eli sekoita paniikissa) 20 minuuttia. Soseuta.

Pohjaanpalaminen on liian helppoa tämän kanssa. Ole varovainen. Mausteita kannattaa rohkeasti kokeilla lisätä.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Pieni lisuke (ihana vihreä tapasherkku)

Tämä lisukkeemmehan ei nyt aivan kirjaimellisesti noudata alkuperäisohjetta (johon nimi viittaa), koska vaihdoimme pinjansiemenet maapähkinöihin. Tähän nöyrtymiseen syynä se, että olen vihdoin herännyt tosiasiaan, että olen opiskelija. Ja että pinjansiemenet maksavat noin miljoona euroa pussi. Kumma kyllä, tämän opiskelijan kaapista löytyy aina pullo sherryä.


Espinacas con piŊones y pasas

50 g rusinoita
2 rkl oliiviöljyä
25 g maapähkinöitä (tai pinjansiemeniä)
2 valkosipulinkynttä
3 rkl kuivaa sherryä
200 g pinaattia
ripaus paprikajauhetta
merisuolaa
mustapippuria



Liota rusinoita lämpimässä vedessä muutama minuutti. Valuta. Paahda pähkinät (tai siemenet jos olet rikas) kuumalla pannulla, mutta älä polta. Laita pähkinät sivuun odottamaan.
Kuumenna öljy paistinpannussa, lisää paahdetut pähkinät ja valkosipuli ja kuullota niitä minuutin ajan. Lisää joukkoon sherry ja anna kypsyä vielä minuutin ajan. Lisää sitten pinaatti ja paprikajauhe. Sekoita hyvin, jotta ainekset peittyvät tasaisesti nesteeseen. Kypsennä miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia ja lisää sitten joukkoon vielä valutetut rusinat sekä suolaa ja pippuria makusi mukaan. Tarjoile. Ja maista myös itse.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Todella kuuluisan brittikokin rapeat kalat ja muusi

Satuttiin katsomaan televisiota ja mitäpä muuta telkkarista päivisin tulisi kuin tuhat erilaista kokkiohjelmaa. Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat pyörähti käyntiin ja päivän menúna oli rapeaa kalaa & perunamuusia kera parsakaalin ja herneiden. Samalla päätettiin mitä tehdään illalla.



Kalan päälle tehdään siis pestoa, jonka päälle taas levitetään leivänmurusia.

Rapsakkaa vaaleata kalaa

½ teelusikallinen fenkolin siemeniä
~400g vaaleata kalaa
vaaleaa leipää
aurinkokuivattuja tomaatteja
20g parmesan juustoa
1 valkosipulinkynsi
1 sitruuna
½ punainen chili
tuoretta basilikaa
balsamicoa
rosmariinia
oliiviöljyä

Parsaherneperunamuusi

5 perunaa
1 parsakaali
500g pakasteherneitä
voita
suolaa
pippuria
oliiviöljyä

Toisin kuin 30 minuutin ohjeessa, kirjoitan yhden ruuan reseptin putkeen. Jos olet HC-tyyppi, niin tee molempia ohjeita samaan aikaan.

Kuori perunat ja pilko samankokoisiksi paloiksi. Lisää kattilaan perunat, hyppysellinen suolaa ja vettä niin, että perunat peittyvät. Irroita parsakaalin kukat ja siirrä sivuun. Pilko parsakaalin varsi samankokoiseksi paloiksi kuin perunat ja lisää kattilaan. Anna kiehua lähes kypsiksi, kunnes lisäät herneet ja parsakaalin kukinnot. Kun kattilan sisältö vaikuttaa valmiilta, kaada vesi pois. Lisää sekaan hieman voita, suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Muussaa haluamallesi muussausasteelle.

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Ota uuninkestävä astia esiin. Lisää siihen hieman oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja fenkolin siemenet. Asettele kala nahkapuoli ylöspäin ja hiero mausteita pintaan. Käännä kala nahkapuoli alaspäin ja laita se uuniin keskitasolle viideksi minuutiksi. Sillä välin murustele vaaleaa leipää haluamasi määrä (reilusti). Pilko valkosipuli, aurinkokuivatut tomaatit ja chili. Lisää ne astiaan tai koneeseen, jossa voit luoda niistä pestoa. Revi sekaan tuoretta basilikaa ja lisää myös juusto. Purista sitruunan mehua sekaan ja lisää loraus balsamicoa. Tee aineksista tahnaa! Surrurur.

Juokse ottamaan kala pois uunista, sillä aikaa kului aivan varmasti yli viisi minuuttia. Levitä lusikalla tahna kalan päälle, ripottele vielä rosmariinia. Asettele leivänmurut kalan päälle kauniiksi kerrokseksi. Laita kala takaisin uuniin keskitasolle, paista noin 10 minuuttia tai kunnes leivänmurut ovat sen kauniin kullan ruskeita. Me laitettiin vielä lopussa riskillä grillivastus hetkeksi aikaa päälle, kannattaa kumminkin varoa ettei muruset pala!

Noh. Todella hyväähän siitä tuli. Voin luvata, että on ainakin tuon ylläolevan wall of textin lukemisen arvoista!

tiistai 4. lokakuuta 2011

Uusi salaatti

Kati oli tehnyt reissullaan salaatin, jota halusi maistattaa minulle. Kaikessa yksinkertaisuudessa salaatti oli hyvää, vaikka ei kuulemma niin hyvää kuin aikaisemmin tehty. Kerkesin kai sitten sotkea asiat! Resepti oli Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla, Anna & Fanny Bergenstörm kirjasta.



Avokadosalaatti

100g pinaattia / erilaisia salaatinlehtiä
200g vihreitä herneitä
2 avokadoa
20 kpl vihermintun lehteä

Kastike

1 salottisipuli
1 rkl punaviinietikkaa
½ tl hunajaa
3 rkl maissi -tai rypsiöljyä

Huuhtele pinaatit / salaatit. Kuivaa vedet pois. Lämmitä 1l vettä, jossa on 1tl suolaa. Tämä on herneitä varten. Laita herneet kiehuvaan veteen, katsele 2 minuuttia ja nosta sivuun. Kaada päälle 2dl kylmää vettä. Anna seistä 5 minuuttia, kaada vesi pois. Huuhtele kylmällä vedellä. Kuori ja silppua salottisipuli pieneksi. Sekoita kastikeainekset öljyä lukuunottamatta. Lisää öljy samalla sekoittaen. Laita pinaatin -tai salaatinlehdet salaattikulhoon, lisää herneet ja avokadokuutiot. Kaada kastike päälle, koristele mintunlehdillä.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Intialaista matskua

Olen itse käynnyt intialaisissa ravintoloissa harmittavan vähän. Oikeastaan vain kerran. Listoilta  kumminkin löytyy vaikka mitä syötävää. Tulinen kastike vei tosiaan voiton, lopputuloksena nenän vuotaminen ja intialaisen bissen ryystäminen. Palak Paneerista on  kumminkin puhuttu niin paljon, että harmittaa ettei sitä tullut valittua. Siinähän on parhaat elementit, pinaattia ja juustoa. Päätettiin tehdä kotitekoisena.



Palak Paneer

reilu 1 rkl garam masala -mausteseosta (Käytettiin mumbai masalaa, garamia ei löytynyt kotoa)
2 tl  currya
1 tl jeeraa
2 tl jauhettua korianteria
1 iso tai 2 pientä sipulia
5 valkosipulin kynttä
2 rkl öljyä
1 vihreä paprika
2 vihreää chiliä
4 tomaattia
400-500g pakastepinaattia (jos löydät säilykepinaattia niin käytä sitä!)
2-3dl kasvislientä tarpen mukaan
2dl turkkilaista jogurttia (korkealla rasvaprosentilla)
500g kotijuustoa
suolaa

Aloita pilkkomalla ja hienontamalla sipulit pieniksi. Lisää kaikki mausteet yhteen astiaan. Lisää öljy pannulle, kuullota sipuleita vähän aikaa ja lisää sekaan kaikki mausteet. Kun mausteiden tuoksu on alkanut irrota, lisää sekaan pieniksi kuutioidut tomaatit, paprikat ja silputtu chili. Jos käytät muuta kuin pakastepinaattia, huuhtele se huolellisesti. Lisää pannulle kasvisliemi ja pinaatti. Anna seoksen kiehua ja muhia noin 30 minuuttia. Lopuksi lisää paloiteltu juusto ja jogurtti, mausta maun mukaan suolalla. Kuumenna ja tarjoile.

Ja sitten heti huomio: Tällä ohjeella ruokaa tuli TODELLA paljon. Niin paljon, että sitä jäi jääkaappinkin lojumaan. Siitä muuten tuli myös TODELLA hyvää. Me käytettiin lisäkkeenä punaista tummaa luomuriisiä. Suosittelen. Naanleivät jäi leipomatta, mutta ruokaa oli muutenkin jo riittävästi.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Blueberry pie (to die for)

Nyt kun oikein sokerin (ja rasvan) makuun päästiin, niin räväytämpä vielä toisen ässän hihasta.

Blueberry pie

7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
4 tl sokeria
2 1/2 dl voita
1 1/3 dl kylmää vettä

Täyte:
reilu litra mustikoita
1/2 tl raastettua sitruunankuorta
1 rkl sitruunamehua
1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/5 dl sokeria
1/2 tl kanelia
2 rkl voita

Voiteluun:
1 kananmuna



Mittaa jauhot, suola ja sokeri kulhoon. Nypi joukkoon kylmä, kuutioitu voi. Sekoita joukkoon nopeasti kylmä vesi ja pakkaa taikina muovikelmuun ja laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.
Sekoita täytteen ainekset hellästi keskenään, viimeisenä voi ja jauhot.
Ota taikina jääkaapista ja jaa se kahteen osaan. Taputtele toinen osa paistovuoan pohjalle ja reunoille ohueksi kerrokseksi. Kauli toisesta osasta leivinpaperin päällä piirakalle kansi. Kippaa täyte vuokaan taikinan syleilyyn ja aseta taikinakansi päälle. Kiroa, koska kanneksi tarkoitettu taikinapyörylä repeää (oletettavasti useammastakin kohtaa). Jos kansi ei ole tuhannen silppuna, siihen kannattaa tehdä veitsellä muutama viilto.
Voitele piiras kananmunalla. Paista 220-asteessa noin 20 minuuttia ja alenna sen jälkeen lämpöä 175-asteeseen ja jatka paistamista vielä noin puoli tuntia.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Sex on my plate

Jere päätti sitten leipoa.




Browniet

100 g voita
120 g tummaa suklaata
2 3/4 dl sokeria
2 kevyesti vatkattua kananmunaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
50 g rouhittuja macadamiapähkinöitä

Kuumenna uuni 180 asteeseen ja voitele noin 20 cm leveä vuoka.
Sulata voi ja paloiteltu suklaa hellalla tai mikrossa ja anna jäähtyä hiukan. Lisää seokseen sokeri, kevyesti vatkatut munat sekä jauhot. Sekoita varovaisesti mutta nopeasti ja lisää lopuksi pähkinärouhe. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja kypsennä uunin keskiosassa noin puolituntia. Brownien pinnan pitää olla rapea, mutta keskiosan kostea.
Anna jäähtyä hetki ennen kumoamista tai kaavi pala taivasta suoraan vuoasta, niin kuin me teimme, ja laita viereen mukava lohkare vaniljajäätelöä.

Jos törmäät kirjastossa Trish Deseinen teokseen Haluan suklaata! (WSOY 2003) kävele ohi. Ihan totta.