Viime kesänä chilit kuolivat veden vähyyteen. Tänä vuonna tilanne on toinen: Jalapenoni kukoistavat. Silti, muutamia ongelmia kohdattiin tälläkin kertaa.

Sain alkukesästä ilmaiseksi 4 kappaletta chilintaimia, jotka olivat istutettu kertakäyttöpahvimukeihin. Aikaansaavana ihmisenä ne viruivat niissä noin viikon, kunnes saimme lahjoituksena muutaman ruukun ja multaa. En tiedä miksi laitoin kaksi taimea aina yhteen ruukkuun, tiesin kumminkin kuinka paljon tuollainen kasvi vaatii (multa)tilaa itselleen. Chilit siis pääsivät ruukkuihin ja kesän lämmöt tulivat.
Chilit kasvoivat aluksi hidasta tahtia, syynä tuo tilanpuute. Parin viikon kuluessa molemmista ruukuista toinen chili luovutti ja lopulta katkoin nämä alistuneet yksilöt. Tämän jälkeen molemmat jäljelle jäänneet saivat elää omassa ruukuissaan rauhassa. Toinen kasveista otti räjähtävän spurtin kasvamiseen. Ja jotain unohtui. Nimittäin latvominen. Pienen ulkomaanmatkan jälkeen se ylettyi jo lähes kattoon asti. Tässä vaiheessa chilinalkuja oli jo kasvanut, joten päätin antaa latvomisen olla ja antaa kasvin rehottaa miten halusi. Kati ei ollut tyytyväinen. Kasvi nimittäin kasvoi kunnes se ei jaksanut enää kannatella edes itseään ja alkoi taipumaan alaspäin.
Näin alkusyksystä satoa on jo keritty käyttämään ruuassa, osa on kuivumassa ja osa vielä kypsymässä vihreinä. Maku näissä yksilöissä ei ole kovinkaan vahva, mutta tuo silti sopivasti pientä tulisuutta ruokaan. Ja mukavan harrastuksen. Ensi kerralla sitten jotain vähän erikoisempaa, ehkä Nagoja..

Sain alkukesästä ilmaiseksi 4 kappaletta chilintaimia, jotka olivat istutettu kertakäyttöpahvimukeihin. Aikaansaavana ihmisenä ne viruivat niissä noin viikon, kunnes saimme lahjoituksena muutaman ruukun ja multaa. En tiedä miksi laitoin kaksi taimea aina yhteen ruukkuun, tiesin kumminkin kuinka paljon tuollainen kasvi vaatii (multa)tilaa itselleen. Chilit siis pääsivät ruukkuihin ja kesän lämmöt tulivat.
Chilit kasvoivat aluksi hidasta tahtia, syynä tuo tilanpuute. Parin viikon kuluessa molemmista ruukuista toinen chili luovutti ja lopulta katkoin nämä alistuneet yksilöt. Tämän jälkeen molemmat jäljelle jäänneet saivat elää omassa ruukuissaan rauhassa. Toinen kasveista otti räjähtävän spurtin kasvamiseen. Ja jotain unohtui. Nimittäin latvominen. Pienen ulkomaanmatkan jälkeen se ylettyi jo lähes kattoon asti. Tässä vaiheessa chilinalkuja oli jo kasvanut, joten päätin antaa latvomisen olla ja antaa kasvin rehottaa miten halusi. Kati ei ollut tyytyväinen. Kasvi nimittäin kasvoi kunnes se ei jaksanut enää kannatella edes itseään ja alkoi taipumaan alaspäin.
Näin alkusyksystä satoa on jo keritty käyttämään ruuassa, osa on kuivumassa ja osa vielä kypsymässä vihreinä. Maku näissä yksilöissä ei ole kovinkaan vahva, mutta tuo silti sopivasti pientä tulisuutta ruokaan. Ja mukavan harrastuksen. Ensi kerralla sitten jotain vähän erikoisempaa, ehkä Nagoja..